 |
Pakkanen on lauhtunut ja keittiönikkunan mittari näyttää enää -6. Ulkoiluloimi jää sisälle naulakkoon ja kaikki kolme koiraa pääsevät tutustumaan raittiiseen ulkoilmaan. Käpälät kuljettavat kolmikkoa pitkin pihan valkomerta. Huiskuhäntä on kuitenkin sitä mieltä, että seitsemän metriä on liian pitkä etäisyys emännästä ja kääntyy välillä takaisin paimentaakseen tämän lauman luo. Voi kuinka se on innoissaan! Korvat nousevat hiukan, takajaloilla ponnistetaan vauhtia ja pian ollaankin korkealla ilmassa. Koira suorastaan liitää takaisin ihmisen rinnalle.
Ulkoilutuokiosta jää koirille reipas asenne, lumiset kirsut ja emännälle punaiset posket ja kosteat lahkeet.
Sisällä on tylsää. Emäntä istuu narisevalle tuolille ja käynnistää
tietokoneen. Valot vilkkuvat ja piipityksen sarja alkaa. Huiskuhäntä on
asettunut suosikki paikalleen sohvalle ja katselee lauman muiden ihmisten
kanssa televisiota. Eipä koira siitä mitään ymmärrä, vain liikkuvat hahmot ja
värit kiinnittävät sen huomion. Vanhat lapinkoirat makaavat lattialla.
Kuvia tästä kaikesta ei ole. Emäntä kun puuhailee muuta
sisätiloissa, teksti saa siis riittää. Iltapäivä on hiljainen. Mitään ei
tapahdu.
Kulunut viikko on kulkenut uomillaan, vaikka ihmisen päivät ovatkin olleet hiukan pitkiä. Emäntä on käynyt
koulussa, koira on odottanut kotona. Illalla ihminen ja koira ovat yhdessä seikkailleet
ulkona taskulampun valossa. Koira kiskoo hiukan hihnasta, joka kerta kun se
ryhtyy vetämään, emäntä pysähtyy. Kuluu harvoin hetkeäkään ennen kuin koira
kiertää ihmisen vierelle. Siltikään käytösmalli ei katoa.
On paljon asioita, joita tulisi korjata huiskuhännän kanssa.
Autojen jahtaaminen, perheen vanhan narttukoiran härnääminen ja talutushihnassa
kävely. Emännän mielestä koiran tulisi myös kehittää sosiaalisia taitojaan
muiden koirien kanssa. Sen takia he ovat aloittamassa arkitottelevaisuuden
kaupungissa. Tarkemmin sanoen emäntä ja lemmikki ovat olleet aloittamassa sitä
jo parin kuukauden ajan. Aluksi esteenä olivat pakkasrajat ja nyt
huiskuhännällä alkanut juoksu. Tämä tosin on viimeinen kiima nuorella naaraalla.
Emäntä on päättänyt viedä koiran steriloitavaksi, turha ottaa riskiä
kohtusairauksista sekarotuisellakoiralla, jolle ei aiota teettää pentuja.
Pienistä ongelmista huolimatta emäntä ei voi olla tuntematta
tiettyä ylpeyttä seuratessaan kuinka kontaktihakuinen koira tekee hänen
pyytämiään liikkeitä pitkänkin matkan päässä. Mielessään ihminen vertaa
nykyisyyttä menneeseen aikaan. Siihen kun tuo huiskuhäntä saapui hänen luokseen
yhdeksänkuisena ja lähes kouluttamattomana eläimenä. Liian vähäinen aika kun
oli ojentanut koiran nykyiselle emännälle tuosta mukavasta lapsiperheestä.
Saapuessaan huiskuhäntä oli vain taitanut nimensä.
Pikkuhiljaa se alkoi oppia perustottelevaisuutta, kuten paikoillaan oloa,
luokse tulon, istumaan ja asettumaan makuulle. Suurin ero on kuitenkin siinä,
että saapuessaan koira järsi kaiken hampaisiinsa saaman irtaimiston silkasta
turhautumisesta. Nykyään se silloin tällöin nappaa jotain suuhunsa ja
paloittelee sen, mutta kyse on vain yksittäisistä tapauksista, ei
päivittäisestä tavasta.
Emäntä ei voi olla myhäilemättä itsekseen. Koira kohottaa
päätään ja sen häntä alkaa heilua. Eläin on oppinut jo pentuna lukemaan
ihmiskieltä niin hyvin, että tietää hymyn tarkoituksen. Silloin tällöin se jopa
vastaa hymyyn omalla koiramaisella tavallaan. Urina kohoaa eläimen huulilta, emäntä
puhaltaa ilman tuhahtamalla keuhkoistaan pois matkien näin yhtä koirien
leikkimiseleistä. Huiskuhäntä hyppää alas sohvalta, se nappaa hampaillaan
kevyesti emännän hihasta. Leikki voi alkaa. Se on koirien rajua painia hellin
hampain. Koulutusta leikinvarjolla. Ihminen ja koira opettelevat toistensa
kieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti