Hiljainen urina on myös osoitus turhautumisesta. Koira koettaa herätellä emännän huomiota monin eri tavoin, mutta lenkille lähdetään vasta sitten kun huiskuhäntä on asettunut aloilleen. Näin pidämme yllä tosiamme kohtaan tuntemaamme kunnioitusta.
Ulkona auringonpaiste värjäilee puiden oksistoa ja kirpakka pakkanen huurruttaa pian koiran kuonon. Viikset näyttävät kristallista kudotuilta ja kirsu on ohuen jääkerroksen peitossa. Siitä huolimatta eläin tutkii innokkaana pihapiiriä häntä puolelta toiselle heilahdellen. Linnunruokinta paikalla voi hyvin napsia pienen välipalan.
Koska tarkoituksenamme on viettää ulkona pidempi aika käyn hakemassa koiralle hankkimani talvitakin ja palkintona käyttämäni narupallon. Tämä on osoittautunut herkkupaloja paremmaksi koulutusmenetelmäksi oman koirani motivoimista silmällä pitäen.
Innostuneisuus kuvastuu nopeasti koiran olemuksesta. Korvat kohoavat hiukan ja silmiin syttyy valpas ilme. Hännän liikehdintä kielii leikkisyydestä voimakkaimmin. Eläin esittää emännälle leikkikumarruksen ja vastaan siihen. Telmimme hetkisen ja sitten sanon koiralle rauhoittumiseen käyttämäni vihjesanan: "Loppu". Huiskuhäntä istuu aloilleen ja odottaa kauniisti pyynnöstäni. Vanhempieni vanha lapinkoira on tullut myös ulos pitämään meille seuraa treenituokion ajaksi.
Paimenkoirille tyypillisesti huiskuhäntä on miellyttämishaluinen ja lojaali. Se tottelee täsmällisesti emännän pyyntöjä, aina siihen asti kunnes lähitieltä kuuluu auton hurinaa. Silloin eläin painautuu maata vasten ja liikkuu matalana ja hiipien eteenpäin. Tämä metsästyskäyttäytyminen on bordercollieille jalostuksessa syntynyt ominaisuus, johon kuuluu tiivis tuijotus ja korostettu saalistajan liikemalli. Noina hetkinä en saa koiran huomiota välttämättä käännettyä itseeni, mikä saattaa tuottaa vaaratilanteita. Tällä kertaa auto oli kuitenkin niin kaukana, että terävän vislauksen myötä eläin palaa istumaan jalkani viereen. Päätän, ties kuinka monetta kertaa, että onnistumme jotenkin kitkemään tavan pois.
Jatkamme harjoittelua ja saan pian koiran unohtamaan pienen välikohtauksen. Tehdessään pyytämäni asiat oikein se saa palkinnoksi hetken leikkituokion minun ja pallon kanssa.
Emäntä päättää harjoittelun koiran halutessa vielä jatkaa. Se koettaa lopetuskäskyn kuultuaankin tarjota erilaisia temppuja palkinnon saadakseen, mutta tajuaa pian, ettei toivoa sen suhteen ole. Alistuen kohtaloonsa Huiskuhäntä kokeilee kepillä jäätä pyytämällä viisitoistavuotiasta lapinkoiraa leikkimään kanssaan.
Yllätyksekseni vanhus innostuu.
Leikkiminen voi näyttää hurjalta. Eläimet murisevat toisilleen ja paljastavat hampaansa, koettavat hyppiä päälle ja harovat tassuillaan ilmaa. Elekieli kuitenkin poikkeaa selvästi todellisesta tilanteesta. Vähän väliä jompikumpi kumartaa toiselle muistuttaen, että kyse on vain leikistä, hännät heiluvat ja voittaja vaihtelee eläimen "arvoasemasta" riippumatta.
Pakkanen ei hidasta kumpaakaan koiraa, lihakset lämpenevät liikkuessa, toisella on yllään takki ja toinen on jalostettu selviämään pohjoisen karuissa pakkasissa, Mutta entä emäntä, jolla ei ole lainkaan karvaa lämmittämässä ja joka seisoo paikoillaan ilman hanskoja ja kamera käsissään? Voin sanoa, että sormeni olivat jähmeät ja tunnottomat tuon ulkoilutuokion jälkeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti