Ei vain koira ihmistenmaailmassa, vaan myös ihminen koiranmaailmassa

Elettyäni huiskuhännän kanssa reilun vuoden olen ehtinyt kokea jos jonkinmoisia kommervenkkeja ja kaikenkarvaisia sattumuksia koirapuuhieni yhteydessä. Jotkut ovat sattuneet kotosalla, mutta suuri osa matkustellessamme ristiin rastiin pitkin kotomaata. Useat tapauksista herättävät jälkikäteen hilpeyttä, mutta kun miettii tarkemmin, niiden hohto hiipuu. Otetaan esimerkiksi toinen junamatkamme, joka sijoittui vuodelle 2011.

"Jospa niistä saisi yhden tai pari?"

Elettiin kesäloman puoliväliä ja oli tuskastuttavan kuuma.

Istuimme kuonolaiseni kanssa koirapaikalla, eläin makasi sievästi jaloissani, vilkuili minua syrjäsilmällä ja piti tarkasti lukua siitä, montako raksua rapisi taskunpohjallani. Jospa niistä saisi yhden tai pari?

Oikeassahan tuo karvakas oli ja välillä tiputin muutaman naposteltavan sormieni lomasta koiran saataville. Minut palkittiin hännän huiskautuksella ja kiinteämmällä katseella. Matka sujui mukavasti.

Jostain asemalta, jonka nimi ei mielessäni näy pysyneen, ennen Jyväskylää, kyytiin nousi lapsiperhe. Nuori pari, jolla oli kenties vuodenkorvilla oleva taapero. Minulla ei ole mikään lapsiperheitä vastaan ja katselin pikkuista näätiäistä hymyillen lopulta vanhemmille tervehdykseksi. Koiraani moiset tulokkaat eivät näyttäneet kiinnostavan. Se istui edessäni hetken, urahti ja antoi itsensä vaipua uudelleen makuulle. Itse ryhdyin lukemaan mukaani ottamaa kirjaa.

Näin kyllä silmäkulmastani perheenisän nousevan ylös paikaltaan ja sieppaavan jokeltavan lapsen kainaloonsa. Ajattelin, että ovat kenties menossa vessaan, vaippojenvaihtopuuhia tai vastaavaa. Mieleeni ei tietenkään tullut, että tuo isänvaistolla siunattu mies tyrkkäisi pienokaisensa vieraan koiran, oman huiskuhäntäni, eteen ja antaisi lapsen ojentaa kätensä ja tarttua yllätettyä koiraa poskivilloista. 

Mitään ei sattunut. Riski oli silti auttamatta liian suuri. Vastaavassa tilanteessa kiltiksikin luettava koira olisi saattanut napata kiinni lapseen. Tai inisevä, jokeltava pikkuinen olisi voinut herättää eläimessä mielikuvan saaliseläimestä, jolloin lopputulos olisi ollut sama.

Vastikään iltalehdessä oli julkaistu video, jossa käsiteltiin ikävää tapausta missä koira, joka ei omistajan mukaan ollut koskaan käyttäytynyt aggressiivisesti, tappoi perheen 1-vuotiaan lapsen. Voitte itse katsoa videolta millainen tilanne oli ollut kokonaisuudessaan.

Kuulostaako tutulta?

"Vastaavassa tilanteessa kiltiksikin luettava koira olisi saattanut napata kiinni lapseen."

Tämä oli siis se, mitä olisi voinut käydä. Selvensin asiaa vanhemmille ja he pahoittelivat kovasti. Taisivat ottaa opikseen kerrasta.

Kaupungilla liikkuessani ja matkoja taittaessani olen kohdannut monia muitakin, jotka kuvittelevat voivansa mennä taputtelemaan vierasta koiraa puhumatta omistajalle mitään aikeistaan. Koiran tulee olla hallinnassa ja luotettava, sopeutua ihmisten elinympäristöön ja tapoihin, se on itsestään selvää, mutta monelta tuntuu unohtuvan, että koira on kuitenkin eläin ja reagoi joihinkin tilanteisiin sen mukaan. Yllättävät tapahtumat, koiran silmissä uhkaavasti lähestyvät ihmiset ja monet muut tekijät laukaisevat helposti käytösmalleja, jotka johtavat ikäviin tapauksiin.

Lapsilta on ymmärrettävää, etteivät nämä välttämättä luonnostaan ymmärrä vaadittavaa varovaisuutta eläinten kanssa, mutta vanhempien tulisi terästää jälkikasvulleen paria sääntöä, joita minulle itselleni ainakin toitoteltiin kun olin pieni:

"Älä silitä vierasta koiraa koskaan ilman omistajan lupaa!"

"Älä silitä edes tuttua koiraa jos omistaja ei ole paikalla!"

"Anna koiran lähestyä ensin ja haistella sinua!"

"Älä katso koiraa silmiin!"

Mutta kuinka vanhemmat voisivat opettaa lapsilleen näitä sääntöjä kun eivät elä itsekkään niiden mukaan?

Luin Kaleva-lehden artikkelista, että Suomessa on vuoden 2011 mittauksissa laskettu rekisteriin kuuluvaksi 600 000 koiraa, lisäksi tietenkin rekisteröimättömät yksilöt, joita niin ikään kertyy sievoisesti. Koiraton ihminen ei voi elää kuplassa, jossa välttyisi koiralliselta tilanteelta. Kaupungeissa vilistävät pienet kääpiörodut omistajiensa rinnalla ja satunnaisesti hieman isommatkin karvaturriaiset tekevät tuttavuutta. 

Huimasti lisääntynyt koirien määrä on lisännyt puremistapauksia Suomessa, mikä on aivan loogista. 

Mutta kenen syytä tämä on?

Toki on otettava huomioon sellaiset seikat kuin se, että kyselyjen mukaan pieniä koiria, joiden suosio on muuten kaupungillistumisen myötä kasvanut, koulutetaan isoja koiria vähemmän ja koira on aina omistajansa vastuulla.

Mutta voisiko tilanteeseen vaikuttaa myös kanssaihmisten käytös, joka usein on koirien mielestä epäloogista ja koiranomistajankin silmissä epäkunnioittavaa ja suorastaan töykeää? Hyviin käytöstapoihin ei kuulu heti kättelyssä iholle tuleminen, ei ihmisten, eikä koirien maailmassa. Eikä kenenkään omaisuuteen kajoaminen ilman asianomaisen lupaa. Ja koirahan on omistajansa omaisuutta.

Huolen koirien ja ihmisten yhteiselon onnistumisesta tullessa kovin ajankohtaiseksi olen miettinyt olisiko mitään ideaa sisällyttää esimerkiksi ala-asteen opettajien ympäristötiedon tunneille pientä perehdyttämistä koirien käytösmaailmaan. Juurikin noiden yllä mainitsemieni neljän perussäännön kautta? Myös aikuisten olisi hyvä kertailla näitä asioita. Jos ei lemmikin mielenterveyden kannalta, niin sitten hyvien tapojen.

Huiskuhäntä tuhahtaa vieressäni. Sen täytyy olla samaa mieltä. (:

Hyviin käytöstapoihin ei kuulu heti kättelyssä iholle tuleminen, ei ihmisten, eikä koirien maailmassa.